Oletus psilosybiinin ikääntymistä hidastavasta vaikutuksesta sai tukea solu- ja hiirikokeissa
Psilosybiinin mahdollinen yhteys biologiseen ikääntymiseen on saanut ensimmäistä kokeellista tukea. Uusi npj Aging -lehdessä julkaistu tutkimus osoitti, että psilosybiinin aktiivinen aineenvaihduntatuote psilosiini pidensi ihmisen fibroblastisolujen elinkaarta laboratoriossa ja säilytti telomeerien pituutta. Iäkkäillä hiirillä kuukausittainen psilosybiinikäsittely puolestaan liittyi parempaan selviytymiseen 10 kuukauden seurannassa.
Tulos on kiinnostava, koska se osuu suoraan aiemmin esitettyyn, rohkeaan ja testattavaan ajatukseen. Christopher B. Germann esitti Medical Hypotheses -lehdessä julkaistussa artikkelissa niin sanotun psilosybiini–telomeeri-hypoteesin: jos psilosybiinillä on pitkäkestoisia myönteisiä vaikutuksia mielenterveyteen, vaikutus voisi näkyä myös biologisen ikääntymisen merkeissä, erityisesti telomeerien pituudessa.
Telomeerit ovat kromosomien päissä olevia suojarakenteita, joita voi verrata kengännauhojen muovisiin päihin. Kun solut jakautuvat ja vanhenevat, telomeerit yleensä lyhenevät. Lyhenemistä pidetään yhtenä solujen ikääntymisen merkeistä, vaikka yksittäinen telomeerimittaus ei yksin kerro ihmisen terveydestä tai elinajanodotteesta.
Tutkimuksen ydin
- Hypoteesi: psilosybiini voisi vaikuttaa mitattavasti telomeerien pituuteen ja sitä kautta biologisen ikääntymisen merkkeihin.
- Solutulos: psilosiini pidensi ihmisen keuhkofibroblastien solujen elinkaarta 29 prosenttia pienemmällä annoksella ja 57 prosenttia suuremmalla annoksella.
- Lisähavainto: aikuisen ihmisen ihofibroblasteissa suurempi psilosiiniannos pidensi solujen elinkaarta 51 prosenttia.
- Hiiritulos: iäkkäillä naarashiirillä psilosybiiniryhmän selviytyminen oli 80 prosenttia, kun verrokkiryhmässä se oli 50 prosenttia.
- Raja: kyse ei ollut ihmisillä tehdystä ikääntymis- tai pitkäikäisyystutkimuksesta.
Mitä tutkijat havaitsivat soluissa?
Kosuke Katon, Louise Heckerin ja kollegoiden tutkimuksessa käytettiin solukokeissa psilosiinia, joka on psilosybiinin aktiivinen metaboliitti. Ihmisen keuhkofibroblasteja kasvatettiin niin kauan, että ne saavuttivat replikaatiivisen vanhenemisen eli tilan, jossa solujen jakautumiskyky ehtyy.
Psilosiinilla käsitellyt solut jakautuivat pidempään kuin verrokkisolut. Pienemmällä 10 mikromoolin annoksella solujen elinkaari piteni 29 prosenttia, ja suuremmalla 100 mikromoolin annoksella 57 prosenttia. Tutkijat toistivat osan havainnoista myös aikuisen ihmisen ihofibroblasteilla, joissa suurempi annos pidensi solujen elinkaarta 51 prosenttia.
Samalla psilosiini säilytti telomeerien pituutta verrattuna vanheneviin verrokkisoluihin. Soluissa havaittiin myös vähemmän oksidatiivista stressiä ja enemmän SIRT1-proteiinia, joka liittyy solujen stressivasteisiin, aineenvaihduntaan ja ikääntymisen säätelyyn.
Hiirikokeessa selviytyminen parani
Tutkimuksen eläinkokeessa käytettiin 19 kuukauden ikäisiä naarashiiriä. Tutkijoiden mukaan tämä vastaa karkeasti noin 60–65 vuoden ikää ihmisellä. Hiirille annettiin ensimmäisellä kuukaudella pienempi psilosybiiniannos ja sen jälkeen suurempi annos kerran kuukaudessa yhteensä 10 hoitokerran ajan.
Kymmenen kuukauden kohdalla psilosybiiniä saaneista hiiristä oli elossa 24/30 eli 80 prosenttia. Verrokkiryhmässä elossa oli 14/28 eli 50 prosenttia. Tutkijat raportoivat lisäksi silmämääräisiä muutoksia turkin laadussa, karvankasvussa ja harmaantumisessa, mutta näitä ulkonäköhavaintoja ei mitattu määrällisesti.
Tulos ei vielä yksin vahvista, että psilosybiini hidastaisi ihmisen ikääntymistä
Tutkimus on varhainen ja julkaistiin lyhyenä Brief Communication -artikkelina. Se antaa kokeellista tukea ikääntymishypoteesille, joka oli pitkään vailla suoraa testausta. Laboratoriokokeena se ei kuitenkaan ota kantaa siihen, hidastaako psilosybiini ihmisen ikääntymistä käytännössä.
Varovaisuus johtopäätösten teossa on perusteltua. Solumallit eivät ole sama asia kuin kokonainen ihminen, ja hiirikokeiden tulokset eivät aina siirry ihmiskokeisiin. Eläinkoe tehtiin vain naarashiirillä. Tutkijat myös kertovat, että eläinkokeen käsittelyä ja analyysia ei sokkoutettu logististen ja sääntelyyn liittyvien syiden sekä tutkimuksen kartoittavan luonteen vuoksi.
Lisäksi psilosybiini on Yhdysvalloissa edelleen Schedule I -luokiteltu aine, mikä on vaikeuttanut tutkimusta ja edellyttää erityisiä lupia. Tutkijat viittaavatkin siihen, että sääntely ja niukka rahoitus ovat hidastaneet psilosybiinin systeemisten vaikutusten selvittämistä.
Juuri siksi tutkimuksen kiinnostavin anti voi olla sen synnyttämä jatkokysymys. Vaikka työn tarkoitus ei ollut osoittaa psilosybiinin hidastavan ihmisten ikääntymistä, sen tuloksista voidaan johtaa perusteltu kysymys: pitäisikö ilmiötä tutkia seuraavaksi suoraan ihmisillä?
Mitä voitaisiin tutkia seuraavaksi?
Seuraava askel ei välttämättä vaatisi valtavaa kansainvälistä tutkimusohjelmaa. Yksittäinenkin luvanvarainen laboratorio tai kliininen tutkimusryhmä voisi aloittaa melko selkeällä pilottitutkimuksella: mitataan psilosybiiniavusteiseen hoitoon osallistuvilta ihmisiltä biologisen ikääntymisen merkkejä ennen hoitoa ja sen jälkeen.
Käytännössä tutkimus voisi rakentua jo olemassa olevan, valvotun psilosybiinitutkimuksen rinnalle. Osallistujilta kerättäisiin veri- tai sylkinäytteet ennen hoitoa sekä esimerkiksi 3, 6 ja 12 kuukauden kohdalla. Näytteistä voitaisiin mitata telomeerien pituutta, epigeneettisiä ikäkelloja, tulehdusmerkkejä, oksidatiivista stressiä ja SIRT1-reittiin liittyviä muutoksia.
Tärkeää olisi verrata tuloksia huolellisesti samankaltaiseen verrokkiryhmään. Näin voitaisiin alkaa erottaa, näkyykö mahdollinen muutos juuri psilosybiinihoidon jälkeen vai selittyykö se esimerkiksi parantuneella unella, vähentyneellä masennuksella, elämäntapamuutoksilla tai tutkimukseen osallistumisen muilla vaikutuksilla.
Ensimmäisen tutkimuksen ei tarvitsisi vielä todistaa, että psilosybiini hidastaa ihmisen ikääntymistä. Sen tärkein tehtävä olisi vastata käytännölliseen kysymykseen: näkyykö ihmisissä edes samaan suuntaan viittaavia biologisia muutoksia kuin soluissa ja hiirissä? Jos näkyy, aihe ansaitsisi suuremmat ja pidemmät tutkimukset. Jos ei näy, hypoteesia voidaan rajata tulosten mukaan.
Tällä tavalla kysymys muuttuisi raskaasta lupauksesta konkreettiseksi tutkimusasetelmaksi. Psilosybiinin mahdollinen vaikutus ihmisen biologiseen ikääntymiseen ei ratkea spekulaatiolla, vaan pienillä, hyvin suunnitelluilla ja läpinäkyvästi raportoiduilla askelilla.
