Lohjan Kameraseura: Valokuvanäyttely ”Hylätyt”

Milloin

2.10.2026 – 23.10.2026

09:00–17:00

Missä

Entressen kirjasto

Siltakatu 11, 02770 Espoo

Lohjan Kameraseura perustettiin vuonna 1948, ja se on yksi Suomen vanhimmista kameraseuroista. Seuran toiminta on edelleen aktiivista, ja mukana on tällä hetkellä noin 30 valokuvauksesta innostunutta jäsentä.

Hylätyt on Lohjan Kameraseuran vuoden 2026 päänäyttely. Näyttely on toteutettu FinnFoton rahoituksella, ja sen tavoitteena on ollut tuoda yhteen mahdollisimman monen seuran jäsenen näkemyksiä vuoden teeman äärellä.

Vuoden aikana teema on johdattanut kuvaajia erilaisiin valokuvaustehtäviin, harjoituksiin ja kuvausretkiin. Yhteinen aihe on tarjonnut mahdollisuuden tarkastella tuttua ympäristöä uusin silmin ja löytää kuvia myös paikoista, esineistä ja tunnelmista, jotka muutoin saattaisivat jäädä huomaamatta.

Hylätyt ei tarkoita vain unohdettua tai käytöstä poistunutta. Hylätty voi olla paikka, esine, rakennus tai maisema – mutta myös hetki, tunnelma tai muisto. Ajan kulku, hiljaisuus ja luonnon jäljet voivat tehdä hylätystä kaunista ja herättää katsojassa aivan uusia mielikuvia.

Vuositeeman yhteydessä on tutkittu myös valokuvan erilaisia ilmaisukeinoja, kuten tekstuurien ja pintojen merkitystä kuvan tunnelman rakentamisessa.

Näyttelyn ytimessä on halu pysähtyä katsomaan. Valokuvat kutsuvat löytämään kauneutta sieltä, missä sitä ei ehkä ensimmäisenä odottaisi olevan, ja kokemaan hylätyt paikat ja asiat uudella tavalla.

Toivomme näyttelyn tarjoavan katsojalle visuaalisia elämyksiä, ajatuksia ja tunnelmia – jokaiselle omanlaisensa.

Näyttely on nähtävissä kirjaston aukioloaikoina. Tervetuloa!

Lisätiedot

Lisätietoa: Lähdetapahtuman sivu