Hanaholmenissa koottiin suositukset kulttuuriperinnön kriisivalmiuteen
Espoo, 28.5.2026. Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa Espoossa esiteltiin 28.5.2026 suosituksia, joiden tavoitteena on vahvistaa kulttuuriperinnön kriisivalmiutta Pohjoismaissa ja Baltiassa. Aihe nousi esiin tilanteessa, jossa sodat, hybridiuhat ja epävarmuus ovat tehneet museoiden, arkistojen, kokoelmien ja historiallisten kohteiden suojaamisesta entistä ajankohtaisempaa.
Kulttuuriperintö tarvitsee käytännön suunnitelmia
Hanaholmen Heritage -ohjelman päätösfoorumissa käsiteltiin sitä, miten kulttuuriperintöä voidaan suojata poikkeusoloissa. Kyse ei ole vain rakennuksista tai esineistä, vaan myös muistista, tiedosta ja yhteisöjen jatkuvuudesta. Kun kokoelmat, arkistot ja digitaaliset aineistot ovat turvassa, yhteiskunnalla on paremmat mahdollisuudet toipua kriiseistä.
Hanasaaressa esitellyt suositukset painottavat käytännön yhteistyötä. Pohjoismaiden ja Baltian maiden välillä tarvitaan toimintamalleja, jotka ovat valmiina ennen kriisiä, eivät vasta sen aikana.
Suositusten ydin
- Yhteistyö konkretiaan: maiden välisten julistusten rinnalle tarvitaan operatiivisia järjestelyjä, keskinäistä apua, evakuointisopimuksia ja digitaalisia varmuuskopioita.
- Pysyvä työryhmä: kulttuuriperinnön kriisivalmiutta varten ehdotetaan pohjois-balttilaista työryhmää, joka kokoaa viranomaisia ja asiantuntijoita yhteen.
- Digitalisointi vahvemmaksi: suosituksissa nostetaan esiin digitaalisten kopioiden, 3D-tallennuksen ja yhteisten pilvipalvelujen tarve.
- Harjoituksia ja koulutusta: museoiden, arkistojen ja muiden kulttuuriperintöalan toimijoiden varautumista halutaan vahvistaa yhteisillä harjoituksilla.
Espoossa puhuttiin alueellisesta vastuusta
Hanasaari toimii tässä aiheessa luontevana kohtaamispaikkana, koska se yhdistää pohjoismaista yhteistyötä, kulttuuria ja yhteiskunnallista keskustelua. Espoon näkökulmasta keskustelu muistuttaa, että kriisivalmius ei kuulu vain turvallisuusviranomaisille. Se koskee myös kirjastoja, museoita, kulttuurikeskuksia, koulutusta ja paikallista identiteettiä.
Toivoa antaa se, että suositukset eivät jää yleiselle tasolle. Niissä ehdotetaan varmuuskopioita, sopimuksia, harjoituksia ja pysyvää yhteistyörakennetta. Kulttuuriperinnön suojaaminen on vahvimmillaan silloin, kun siihen on varauduttu ennen kuin vahinko tapahtuu.
